Terapeija logo

FYSIOTERAPIA: YLEISTÄ

Mitä lasten fysioterapia on?

Lasten fysioterapia on lääkinnällinen kuntoutusmuoto, jonka avulla pyritään lapsen liikkumis- ja toimintakyvyn parantumiseen ja/tai ylläpitämiseen. Se on arviointiin, tutkimiseen ja suunnitteluun perustuvaa harjaannuttamista ja oppimista sekä lapsen, perheen ja toimintaympäristön ohjausta.

Lasten fysioterapia on vaativa fysioterapian osa-alue, joka edellyttää laaja-alaista asiantuntemusta. On tunnettava lapsen normaali psykomotorinen kehitys ja sen muutokset eri ikäkausina vamman/sairauden aiheuttamat vaikutukset liikuntaelimistöön sekä asento- ja liikemalleihin. Fysioterapeutti on myös liikkumisen apuvälineiden asiantuntija.

Lasten fysioterapia perustuu mm. fysiatriaan, neurologiaan, ortopediaan, neurofysiologiaan ja pedagogiikkaan. Lähestymistapoja ovat esimerkiksi: Bobathien NDT-konsepti ( Neuro Developmental Treatment ), Psykomotorinen lähestymistapa, Poke -kuntoutus, manuaalinen terapia ja Petö.

Lähestymistapojen ja käytettävien menetelmien valintaan vaikuttavat lähettävän tahon asettamat tavoitteet, fysioterapeutin hankkima lisäkoulutus sekä lapsen henkilökohtaiset tarpeet ja perheen voimavarat. Näiden pohjalta valitaan lapsen kuntoutukseen sopivin yhdistelmä keinoja, jotka voivat olla normaalien asento- ja liikemallien sensomotoristen kokemusten antamista, manuaalista terapiaa, harjaannuttamista, kasvun tukemista sekä ohjausta -vaihtelevin painotuksin.

Fysioterapeutti työskentelee yhteistyössä perheen, lasta tutkivan, hoitavan ja lähettävän tahon, päiväkodin ja koulun sekä muiden kuntoutukseen osallistuvien kanssa.



Jaa |