Terapeija logo

TOIMINTATERAPIA: YLEISTÄ

Mitä lasten toimintaterapia on?

Toimintaterapia on lääkinnällinen kuntoutusmuoto, jonka avulla arvioidaan ja kuntoutetaan lapsen toimintakykyä. Terapiassa lapselle valitaan ne kuntoutuksen menetelmät, toiminnat ja työmuodot, joiden tavoitteena on lapsen suorituskyvyn ennalleen palauttaminen, vahvistaminen ja / tai ylläpitäminen.

Toimintaterapiassa lapselle luodaan motivoiva tilanne tietojen ja taitojen harjaannuttamiselle ja oppimiselle. Harjoiteltavien taitojen avulla edistetään lapsen omatoimisuutta hänen lähiympäristössään vamman tai sairauden aiheuttamista rajoituksista huolimatta.

Toimintaterapia perustuu seuraaviin käsityksiin
  • Lapsella on kyky hakeutua kehitystä tukeviin toimintoihin.
  • Tavoitteellinen toiminta on perusta yksilön kehitykselle ja oppimiselle.
  • Toiminta saa aikaan sisäistä mielihyvää.
  • Tavoitteellinen toiminta edustaa leikkiin, vapaa-aikaan, koulunkäyntiin ja myöhemmin työhön liittyviä toimintoja.
  • Toiminnan avulla lapsi kehittää sensorisia, motorisia, hahmotuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia valmiuksiaan.
  • Osallistuessaan toimintoihin lapsi saa tietoa suorituskyvystään ja rajoituksistaan.
  • Lapsi oppii ryhmässä toimiessaan vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia sääntöjä.
  • Toiminnan kautta lapsi saa ympäristöstään palautetta, joka ohjaa hänen kehitystään.

Toimintaterapeutti osallistuu lapsen / nuoren perheen ja lähiympäristön ohjaukseen ja neuvontaan. Hän toimii yhteistyössä terveydenhuollon, sosiaali- ja koulutoimen sekä muiden kuntoutukseen osallistuvien kanssa.



Jaa |